Aika ennen sähkövaloa

Valonlähteitä ennen sähkövaloa

2. Kynttilänvaloa roomalaisten ajoista nykypäivään

Kynttilän keksiminen ja kehittyminen yhdistetään usein kristinuskon ja kirkkojen kehitykseen noin vuodesta 400 jKr. lähtien. Todellisuudessa ensimmäiset kynttilät keksittiin kuitenkin jo noin 3000 eKr. muinaisessa Egyptissä. Egyptiläisten kynttilöiden rakenne toki poikkesin vielä hieman tuntemastamme kynttilän rakenteesta, sillä heidän kynttilänsä olivat ontoksi koverrettuja kiviä, joihin oli laitettu täytteeksi rasvaa. Sydänlangan virkaa toimittivat kasvien juuret.

Ensimmäisiä nykyaikaisia kynttilöitä alettiin valmistaa noin 200 jKr. Kiinassa. Nämä kynttilät olivat valaanrasvasta valettuja.  Hieman myöhemmin valaanrasvan rinnalla alettiin käyttää myös mehiläisvahaa. Sydänlangat kiinalaisissa kynttilöissä oli tehty riisipaperiin vahan avulla käärityistä hyönteisistä ja siemenistä.

Kuten jo mainittiin, Eurooppaan kynttilänvalo saapui noin 400 jKr. ja sitä käytettiin aina 1300-luvulle saakka lähinnä kirkoissa. Kirkoissa käytetyt kynttilät olivat pääosin mehiläisvahasta valmistettuja , koska mehiläinen oli puhtauden symboli. Tavallisen kansan kynttilät  valmistettiin talista, joka oli materiaalina halvempaa, mutta myös savutti enemmän ja haisi pahemmalle kuin mehiläisvaha.

Teollisen kehityksen myötä 1800-luvulla opittiin valmistamaan myös parempia vahakynttilöitä.  Parhaana vahakynttilämateriaalina pidettiin valaanrasvaa. 1850-luvulla huomattiin kynttilöistä tulevan täysin savuttomia ja hajuttomia, kun eläinrasvasta poistettiin glyseriini. Steariinikynttilä oli keksitty. Samoihin aikoihin keksittiin myös parafiini.

Nykyään yleisesti markkinoilta löytyy parafiini ja steariinikynttilöitä, joista parafiinikynttilät ovat laadukkaampia ja kalliimpia.