Sähkövalon aikakausi

Sähkövalon historiaa ja nykypäivää

3. Suomi, hehkulamppuvalaistuksen edelläkävijä

3.1. ensimmäiset sähkövalaistukset Suomessa

Suomen ensimmäinen sähkövalaistus asennettiin Tampereelle Finlaysonin tehtaalle 15.3.1882. Aamulehti kirjoitti aiheesta 18.3.1882 seuraavasti:

"Uutta walaistus-ainetta eli sähkövaloa koeteltiin viime tiistaina ja keskiwiikkona puuvillatehtaalla. Liekeillä, noin 150 kerrassaan wiritettynä, oli erinomaisen valkoisenhohtava ja kirkkaanheleä näkö. Walo oli woimakkaampi kuin kaasuliekkien, waikka motoorillisen woiman suurinta määrää, hihnojen liikkumisen takia, ei täytetty. Nyt sovitettujen liekkien suurin walovoima arwellaan vastaawan noin 50 steariinikynttilän valoa. Kun koetus käwi täydellisesti yhtiön mielihywäksi, on yhtiö päättänyt tulewan kesän ajalla asettaa sähköwalojohtoja kautta koko tehtaan. ”

Saman vuoden kesäkuun lopulla asennettiin myös Poriin Rosenlewin omistamalle Isonrannan höyrysahalle sähkövalaistus. Porilainen Björneborg Tidning kertoi tästä lukijoille 5.7. 1882 seuraavasti:

”Valo on hehkuvan valkoista, eikä levitä mitään lämpöä. Ne sahan yläosaan asennetut neljä lamppua saavat aikaan todellisen  valomeren, vertailun kestävän kirkkaimman kesäpäivän kanssa ja mahdollistavat täten myös tarkan työnteon yöaikana, muista eduista mainittakoon vapautuminen kaikesta tulenvaarallisuudesta, suuri siisteys, lämmön sekä muiden epämiellyttävien ja pahanhajuisten käryjen puuttuminen. Kaikkine näine etuineen voi kaiken hoitaa lokomobiilin konemies ja yksi siivooja.”

Lähde: Valonlähteet ja valaistus työpaikalla, Oy Airam Ab, 1985.