Sähkövalon aikakausi

Sähkövalon historiaa ja nykypäivää

4. Muut sähkövalonlähteet

Muut sähkövalonlähteet historian hämäristä tähän päivään 

Kuten aiemmin mainittiin, 1800-luvun alussa tehdyt havainnot johtivat siihen, että sähkövalon kehitys jakautui kolmeen erilliseen suuntaan: hehku-, kaaripurkaus-, ja purkauslamppuun.

Kaaripurkauslampun historia päättyi tunnetussa muodossaan Jablochkoffin kynttilään, sillä purkauslamppujen tekniikka vaikutti järkevämmältä kehityssuunnalta.

Hehkulampun kehitys jatkui parempiin materiaaleihin ja tyhjiötekniikoihin. Samaa tekniikkaa hyödyntäen kehitettiin myös halogeenilamppu, joka tuli markkinoille 1959.

Purkauslampun (kaasupurkaus) toiminta perustuu siihen, että suljetussa tilassa olevan kaasun lämpötilan kasvaessa syntyy kullekin kaasuyhdisteelle ominaista säteilyä. Purkauslamppujen historiassa ensimmäinen purkauslamppu, elohopeahöyrylamppu, esiteltiin 1901. Markkinoille ensimmäiset elohopeahöyrylamput tulivat 1904. Vuonna 1934 elohopeahöyrylampun pohjalta kehitettiin suurpaine-elohopealamppu, jolla voitiin tuottaa valoa suuremmalla teholla pienemmässä tilassa. Elohopealamppuja käytetään vieläkin erityisesti katuvalaistuksessa, mutta tehokkaammin valoa tuottavat purkauslamput ovat myöhemmin syrjäyttäneet ne osittain.

Elohopeahöyrylampuista kehitettiin 50- ja 60-luvuilla myös natriumhöyryyn perustuvat pienpaine- ja suurpainenatriumlamput ja monimetallilamppu tuli markkinoille 1961.

Elohopeahöyrylamput olivat edelläkävijöitä myös loistelampuille. Kun tiedettiin, että elohopeahöyry säteilee paljon silmille näkymätöntä ultraviolettisäteilyä, keksittiin päällystää purkausputken seinämät fluoresoivalla aineella, joka muuttaisi siihen osuvan ultraviolettisäteilyn näkyväksi valoksi. Loistelamput esiteltiin yleisölle ensimmäisen kerran vuonna 1937 New Yorkin messuilla. Ne alkoivat yleistyä 1940-luvulla, ja Suomessa ensimmäiset loistelamput otettiin käyttöön 1941. Loistelamppujen käyttööntuloa voidaan pitää eräänlaisena taitekohtana sähkövalaistuksen historiassa. Kun lamppujen valotehokkuutta saatiin kasvatettua, polttoikää pidennettyä ja lamppujen väriominaisuuksia monipuolistettua, voitiin sähkövalolla osittain korvata jopa päivänvaloa. Useiden kehitysaskelten jälkeen markkinoille tulivat vuonna 1981 myös pienoisloistelamput ja 1990-luvulla niin sanottu induktiolamppu.

Yksi valontuottotapa edellisten lisäksi on elektroluminesenssi, jossa näkyvään aineeseen johdettu sähkövirta saa aineen emittoimaan näkyvää valoa. Ilmiö havaittiin jo vuonna 1907, mutta ensimmäinen elektroluminesenssiin perustuva lamppu eli LED tuli markkinoille vasta 1961. Vuosikymmenten ajan LEDien käyttö liittyi lähes ainoastaan signaali- ja merkkivalotekniikkaan, kunnes 1993 Shuji Nakamura keksi sinisen LEDin, joka oli suurin haaste ennen kuin saatiin luotua myös valkoista valoa.